Kuninkaamme Kustaa

– ja Mouhijärven isännät ja emännät

Kustaa Vaasa Jakob Binckin maalaamassa muotokuvassa vuodelta 1542. Kustaa oli Ruotsin kuninkaana vuosina 1523–1560. Kuvalähde Wikipedia.

Kuninkaamme Ruotsin valtakunnan Kustaa Vaasan rahantarve oli 1500-luvulla pohjaton. Hallitsijan ahneudessa oli silti hyvätkin puolensa: sen ansiosta tiedämme Ruotsiin kuuluneen Suomen historiasta paljon enemmän kuin tietäisimme ilman sitä. Tehostuneen verotuksen ja rahan ansiosta saatiin aluilleen myös valtionhallinto ja modernin yhteiskunnan perusrakenteet. Kustaan pyrintöjen vuoksi valtakunnassa alettiin vuoden 1540 vaiheilla laatia veroluetteloita, ja siksi ovat myös ensimmäiset tiedot Mouhijärven veroa maksavista taloista ja isännistä olemassa tuolta vuodelta.

Veronkanto kuului aluehallinnossa voudin tehtäviin. Varhaisimmat, laajimmat ja tarkimmat tiedot asutuksesta perustuvat juuri veroluetteloihin ja voudintileihin, ja niitä on pystytty täydentämään kirkonkirjojen tiedoilla. Näiden tietojen pohjalta on Satakunnassa koottu talonhaltijaluetteloita, joissa on lueteltu talojen isäntiä ja emäntiä pitäjittäin ja kylittäin aikajärjestyksessä. Pirjo Mattila on kirjoittanut ja julkaissut tällaisen selvityksen myös Mouhijärveltä, Mouhijärven talojen isäntiä emäntineen sekä torppareita 1540–. Sukututkija Lasse Iso-Iivarin tarkistama lista isännistä ja emännistä löytyy myös netistä.

Veroja maksavia tiloja oli vuonna 1540 Mouhijärven länsipäässä Selkeen, Eskolan, Yliskallon, Tervamäen, Pyöräniemen, Vesunnin, Karin, Mierolan, Iirolan ja Vestolan kylissä. Nimet ovat talonhaltijaluettelossa ja voudintileissä ruotsiksi, koska verovoudit ja kirjurit käänsivät nimet ajan tavan mukaan hallinnon kielelle. 

Selkeen kylästä Juhani Piilonen kertoo Satakunnan historia II:ssa, että se oli vanha ja valtavan suuri kylä, jossa oli 19 taloa vuonna 1540 ja 15 taloa vuonna 1571. Kylän nimi mainintaan ensi kerran vuoden 1450 paikkeilla laaditussa erämaaluettelossa. Talojen ja isäntien nimiä olivat 1500- ja 1600-luvuilla Röyhä, Kyntäjä, Käki, Selkee, Jaatsi, Horvoi, Paunu, Hiitikka/Hiitu, Heikura, Kurittu, Väissi, Kurki, Vilkki, Kirsoi/Kirsu ja Tani. Vuonna 1546 mainittu Röyhä vaihtuu 1551 Rossiksi. (s. 100–101) 

Mattilan ja Iso-Iivarin talonhaltijaluettelon mukaan Eskolassa olivat vuonna 1540 Simon, Tullun ja Äijälän talot. Märrin talon nimi ilmestyy kirjoihin 13 vuotta myöhemmin isäntänään Juhani Matinpoika Simo. Yliskallossa veroja maksoivat Ahro, Kannari, Rauva, Rossi sekä Ala-Pispa eli Vappula ja Yli-Pispa, Pyöräniemellä Pyöräniemen tila, Tervamäessä Holppi, Kahnu ja Turppa, Mierolan eli silloin vielä Mielolan kylässä Kilkka ja Soini.

Vesunnissa maata viljeltiin ja veroja maksettiin Suikin, Tykin ja Vilon taloissa ja Karinkylässä Karin talossa. Vestolassa tilaa pidettiin Hannuksella ja Kinkillä, ja Iirolassa taloja olivat Hemminki, Huitu, Seppälä ja Skinnari. Vuonna 1585 maakirjaan merkittiin vielä Kokki.

Ajan kovuudesta kertoo se, että talojen määrä vaihtelee vuosien ja vuosikymmenien mittaan: välillä tiloja häviää, välillä tulee lisää. Piilosen mukaan esimerkiksi Vesunnissa oli 1540 kaikkiaan seitsemän taloa, mutta myöhemmin enää neljä.

Kallon kova kolmikko

Piilosella on kiinnostava havainto myös Yliskallon eli Kallon kylän talonnimistä. Isäntiä olivat Heikki Pispa vuonna 1540, vuonna 1546 Simo Pispa (1566 Sapari), Olavi Kannari, Matti Rossi ja Juhon Affram (vuonna 1570 Ahroi) sekä Tuomas Rauva 1602. Pispa, Kannari, Rossi, Ahro ja Rauva jäivät elämään taloniminä. Piilosen mukaan kolmen viimeksi mainitun nimet näyttävät johtuvan suoraan ristimänimistä Ambrosius – Rossi, Abraham – Affram eli Ahro ja Ragvald – Rauva. Matti Rossin isä oli ollut Ambrosius ja Ragvald taas oli Rauvan isäntänä 1540.  

Siinäpä siis Kallon kova kolmikko: Ambrosius, Abraham ja Ragvald – Milanon piispa ja kirkkoisä 300-luvulta, vanhan testamentin patriarkka sekä Turun piispa 1200-luvulta Ragvaldiin aikanahan säädettiin myös aiemmin puheena olleesta ruokaverosta seurakunnan sielunpaimenille. Nimet todistavat, että uskonto on vaikuttanut 1500-luvulla vahvasti ihmisten elämään nimenantoa myöten.

1500-luvun talot kartalla 

Pohjoismaiden 1560-luvun asutusta tutkittiin yhteispohjoismaisena projektina 1970-luvun vaihteessa, ja samassa yhteydessä kartoitettiin Suomen asutus. Mukana Suomen jaostossa olivat sen ajan historiantutkimukset suuret nimet Eino Jutikkala ja Mauno Jokipii. Tämäkin projektiin liittyvä kartastojulkaisu löytyy internetistä. 

Suomi on poikennut muusta Pohjoismaista siinä, että asutus oli koko myöhäiskeskiajan kasvussa, ja tiloja alkoi autioitua vasta 1570-luvulta alkaen.

Tutkijat huomauttivat, että väkilukua saati kaikkien talouksien lukumäärää ei ole saatu selville maakirjoista eikä veroluetteloista, koska talonpoikaisluokan alapuolella olevista itsellistalouksista ei ole 1500-luvulta riittävästi tietoja. Satakunnan tiedot perustuvat vuosien 1565 ja 1566 kirjauksiin.

1560-luvun kylät näkyvät yllä olevassa kartassa oransseina ympyröinä, joiden sisällä oleva numero kertoo kylän taloluvun. Kuten kartasta näkyy, tihein keskittymä verotiloja Mouhijärvellä on Selkeen 14 talon kylä. Selkeen länsipuolella taloja on eniten Mierolassa, Tervamäessä, Kallojärvellä ja Vesunnissa. Hyynilän tienoillakin näyttäisi olevan yhdeksän verotilan tihentymä.

Kartassa herättää huomiota ainakin kaksi asiaa. Ensimmäisenä se, että asutus on tosiaan keskittynyt vesistöjen varteen, muualla ei verotettavia tiloja juuri ole. Asutus on alkanut levitä myös Suodenniemelle, pohjoisen suunnasta Mouhijärveen virtaavan vesireitin rannoille aina latvavesiä myöten.

Toinen huomiota herättävä asia on asutuksen vähäisyys: taloja ei ole paljon eikä tiheästi. Esimerkiksi Laviassa veroa maksavia tiloja on vain kahdeksan. Suomi on 1500-luvulla ollut harvaan asuttu maa ja asukkaita on ollut vähän. Tutkijoiden yhteenvedon mukaan vuonna 1560 kyliä ja yksittäistiloja oli Satakunnassa 1 017, valtion omistamia kuninkaankartanoita neljä ja aatelin asuinkartanoita eli sätereitä 11. Pohjois-Satakunnan Parkano ja Kihniö olivat käytännössä asumatonta erämaata, jonne alkoi vasta 1500-luvun aikana levitä idästä savolaisia kaskiviljelijöitä. Unto Salo toteaa Sastamalan historia I:ssä, että savolaiset asuttivat aikanaan esimerkiksi Riihon kylän Laviassa, ja se pysyi pitkään lähes puhtaasti savolaisena kylänä.