Venäläinen Iljušin DB-3 pommituskone kuvattuna Luonetjärven lentokentällä huhtikuussa 1944. Samanlainen kone ammuttiin alas Mouhijärvellä 20. helmikuuta 1940. Kuva sot. virk. Niilo Helander SA-kuva
Kyösti Pärssinen
Mouhijärven taivaalla käytiin 85 vuotta sitten taistelu, josta on jälkiseuraamuksineen kehkeytynyt pitäjän historian muistetuin sodanaikainen tapahtuma. Tapauksesta on kerrottu useaan otteeseen eri yhteyksissä, mutta kerrataan se vielä tässäkin. Jotain on jäänyt ehkä vielä kertomattakin.
Lyhyesti sanottuna pommitusmatkalla ollut neuvostokoneiden muodostelma sai 20. helmikuuta 1940 Ikaalisten yläpuolella kimppuunsa kolme suomalaishävittäjää, Lentolaivue 24:n Leo Rautakorven, Lauri Nissisen ja Aimo Vahvelaisen lentämät Fokkerit. Rautakorpi ja Nissinen saivat ammuttua alas yhden pommikoneen, joka putosi Mouhijärvelle.
Olin pyöritellyt aihetta jo aikaisemmin tietokoneen ruudulla vanhan luokkakaverini Matti Harsun kertomuksen antaman kimmokkeen ansiosta. Lopullisen kipinän tämän tekstin kirjoittamiseen sain jakamani virheellisen tiedon oikaisusta: vihollispommikoneen merkki ei ollutkaan Tupolev SB-2 kuten olin sosiaalisessa mediassa väittänyt, vaan Iljušin DB-3. Puolustuksekseni voin sanoa, että virhe oli syntynyt aikanaan jo koneen pudottaneiden suomalaisten hävittäjälentäjien väärästä havainnosta, joka jäi elämään myös alan kirjallisuudessa.
Samassa yhteydessä oli syntynyt myös virhe kahdesta erillisestä pudotuksesta, luultavasti siksi, että sama pudotus on kirjattu kahden lentäjän kahtena raporttina Lentolaivue 24:n ilmataistelukertomukseen. Siksi Nissiselle ja Rautakorvelle tilastoitiin molemmille yksi pudotus Mouhijärveltä, vaikka tuo pudotus olisi pitänyt puolittaa.
Lisätietoa asiasta löytyi lentoharrastajien Flightforum.fi-keskustelusivustolta. Sieltä selvisi, että suomalainen tekniikan tohtori, diplomi-insinööri sekä sota- ja ilmailuhistorian asiantuntija Carl-Fredrik Geust on tutkinut Neuvostoliiton toisen maailmansodan aikaisia ilmavoimia suoraan neuvostoliittolaisista lähteistä, ja muun muassa hänen postauksistaan löytyi tietoa myös Mouhijärven taistelusta.
”Kohde tuhottu”
Geustin tutkimista neuvostolähteistä selviää, että kolmentoista Iljušin DB-3 -pommikoneen muodostelma oli pommittanut Haapamäen rautatieristeystä tuona päivänä 20. helmikuuta 1940, neuvostoliittolaisen lentoprikaatin esikunnan tilannetiedotuksen mukaan ”hyvin tuloksin”: ”Kohde on tuhottu. Pudotettiin 120 kpl FAB-100 ja 22 kpl ZAB-50 pommeja.”
Raportin tiedot pitävät sikäli paikkansa, että neuvostokoneet tosiaan pommittivat Haapamäkeä 20. helmikuuta, samoin kuin myös 19. ja 29. helmikuuta. Se ei pitänyt paikkaansa, että kohde olisi tuhottu. Valtaosa matalalla lentäneiden koneiden pommeista meni varsinaisen maalinsa ohi metsään.
Sama puna-armeijan raportti kertoo myös omasta tappiosta, kuolleiden nimistä ja keksiipä tappioita suomalaisillekin:
”Paluumatkalla 7 Fokker D-21 konetta hyökkäsi Ikaalisten luona. Ilmataisteluissa pudotettiin 6 Fokker-hävittäjää. Oma DB-3 joutui alasampumaksi, miehistö v.ltn Bajev, tähystäjä ltn Belokoz, kk-ampuja/radisti ltn Grovalov, 2. kk-ampuja Krozhevnikov.”
Lauri Nissisen, Leo Rautakorven ja Aimo Vahvelaisen kolme Fokkeria olivat siis neuvostolentäjien raportissa muuttuneet seitsemäksi koneeksi, joista kuusi oli muka pudotettu. Koneiden kohtaamispaikka Ikaalisissa kyllä sopii mouhijärveläisten silminnäkijöiden havaintoon pohjoisella taivaalla käydystä taistelusta.
”Erikoisia havaintoja”
Vasta paljon myöhemmin on ilmennyt, että koneessa oli koko lentueen päällikkö, luutnantti Bajev. Tätä tukevat jo suomalaislentäjien aikanaan raportteihinsa kirjaamat havainnot, kun koneeseen oli saatu ensimmäinen osuma:
”Erikoisia havaintoja: Muut koneet pyrkivät suojaamaan sivulta ammunnan kohteeksi joutunutta konetta.” – Ylikers. L. Nissinen
”Erikoisia havaintoja: Kun sai toisen moottorin tuleen, niin muodostelmasta erosi 2 konetta ja vetäytyivät tämän ympärille, ikäänkuin suojatakseen sitä.” – Vääp. L. Rautakorpi
Sen sijaan arvailut Porista tai Siurosta pommituskohteesta ovat olleet vääriä, kuten edellä todettiin. Poria ja Mäntyluodon satamaa kyllä pommitettiin ahkerasti talvisodan aikana, mutta ei juuri tuona päivänä. Suullisten tietojen mukaan Bajevin jäljiltä löytyi myöhemmin kartta, jonka mies oli repinyt silpuksi , mutta joka saatiin koottua yhteen. Tuossa kartassa maaliksi oli merkitty Siuron rautatiesilta. Mahdollista on sekin, että osa pommeista olisi säästetty Haapamäen pommituksen jälkeen Siuroa varten.
Kytölästä pamahtivat ovet auki
Keskellä päivää taivaalla pyörineiden taistelijoiden silminnäkijöitä oli paljon, aina Häijäätä ja Kiikoisia myöten. Kaikkein lähimpänä koneen putoamispaikkaa oli kuitenkin Arvo Kytölä, joka seurasi tapahtumia kotitalonsa pihamaalla 400 metrin päässä putoamispaikalta.
”Näin kun laivue meni ja suomalainen hävittäjä kieppui joukossa. Toiset olivat meillä juosseet kellariin turvaan. Itse olin liian utelias, enkä sitten enää uskaltanut mennä pihan poikki kellariin”, Kytölä muisteli Alueviestin haastattelussa reilut 70 vuotta myöhemmin (AV 13.3.2013).
Kone putoaminen aiheutti paineaallon, joka avasi Kytölästä kaikki ovet ja rikkoi saunasta ikkunan. Vaikka kaikki pommit oli neuvostoliittolaisten raportin mukaan jo pudotettu, niin pudonneen koneen valtava räjähdys sai mouhijärveläiset silminnäkijät arvelemaan, että kone olisi ollut vielä täydessä pommilastissa. Koneen putoamispaikkaa on kuvailtu räjähdyskraateriksi. Tämä voisi tukea ajatusta, että pommeja olisi säästelty Siuron pommittamiseen.
Numero pehkukuormaan
Kökkön Laurilla oli myös omakohtainen muistelma tapauksesta. Hänen poikansa, toinen vanha luokkatoverini Ville Kökkö on kirjoittanut tapahtumista Mouhijärven veteraanikirjaan. Lavian oppikoululaiset oli ajettu sodan vuoksi kotiinsa, ja pojat olivat sattumoisin juurin tuolloin ilmataistelun jälkeen lähteneet rekipelillä hakemaan turvepehkua Leivinsuolta – Kökkön Lasse, Kuusjärven Pekka ja Lanterin Eino ilmeisesti. Pojat löysivät alasammutun pommikoneen kankaisen peräsimen, johon oli maalattu numero. Numero nirhattiin yksissä tuumin puukolla irti, kätkettiin pehkukuorman alle sontarekeen ja neuvottiin sitten peräsintä etsimään tullut joukko auliisti oikeaan paikkaan.
”Se peräsimen pala kai ehti roikkua pitkään Kökkön pirtin seinässä, ennen kuin Soinin Toivo sen kyläreissullansa näki ja kehotti isoisääni Sakaria luovuttamaan ”sotasaaliin” oikeille omistajille”, Ville Kökkö kirjoittaa. Pommikoneen peräsin tuotiin myöhemmin näytteille Uotsolaan suojeluskuntatalon pihaan.
Laskuvarjo taivaalla
Räjähdyksen jäljiltä koneen palasia mahtaa olla vieläkin sotamuistoina tallessa mouhijärveläisten piironginlaatikoissa – samoin kuin laskuvarjokankaan kaistaleita: ainakin yksi miehistön jäsen nimittäin pelastautui laskuvarjolla.
Tapahtuma-aikaan 18-vuotias Elsi Suoja Iirolasta kirjoitti omista kokemuksistaan Kansa taisteli -lehteen vuonna 1977. Hän kertoi nähneensä taivaalla jossain vaiheessa kaksi laskuvarjoa, mutta ei ollut enää myöhemmin itsekään varma, oliko nähnyt näkyjä.
Myös Harsun talolla Hahmajärvellä nähtiin vihollisen putoavan laskuvarjolla, ja osa talonväestä lähti pakoon naapuriin Viljaselle. Matti Harsu kertoo, että hänen seitsemänvuotias isänsä Tapio Harsu seurasi tapahtumia. ”Isä muisteli vielä vanhempana, että oli hiukan raskasta mennä umpilumessa, koska he oikaisivat metsän kautta. Talvihan oli melko kylmä, ja taisi olla runsasluminenkin.”
Elsi Suojan mukaan pakkasta oli tuona päivänä 40 astetta.
”Alaspudonnut vihollislentäjä ampui”
Laskuvarjohyppääjä oli mitä ilmeisimmin juuri lentueen päällikkö, luutnantti Ivan Aleksejevitsh Bajev. Bajev selvisi maahan asti ja piiloutui Tomulan talon latoon Hyynilästä Pukaraan johtavan tien varrella.
Asiaa tutkimaan koottiin miesjoukko, johon myös lomalla ollut sotamies Martti Lehtonen liittyi. Lehtosen mentyä katsomaan latoa lähempää Bajev ampui hänet.
”Alaspudonnut vihollislentäjä ampui”, toteaa Sotasampo.fi lakonisesti Lehtosen kuolinsyystä. Maatyömies Martti Ilmari Lehtonen oli syntynyt Mouhijärvellä 1915 ja lienee ainoa sota-aikaan Mouhijärven alueella kaatunut sotilas.
Ensio ampui 26 laukausta
Flightforum.fi-sivustolla yksi kirjoittajista kertoo vuonna 1923 syntyneen sotilaspoika Ension osallistuneen laskuvarjohyppääjää tavoitelleeseen ryhmään Hahmajärvellä. Kun Lehtonen oli ammuttu ladon ovelle, yksi ryhmäläisistä lähti hakemaan apua ja muut alkoivat ampua latoa kohti ”muutaman tunnin ajan”, Ensiokin 26 laukausta japanilaisella sotilaskiväärillä. Silmitön tulitus kuulostaa lähinnä jonkinlaiselta paniikkireaktiolta Lehtosen kuolemaan.
Tapio Harsu muisti kerrotun, että vihollinen olisi lopulta ampunut itsensä. Hän on saattanut hyvinkin ampua itsensä revolverilla jo kahakan alkuvaiheessa. Tästäkin on tosin ristiriitaisia näkemyksiä: joku sanoo, että Bajev ampui Lehtosta kaksi kertaa ja olisi kuollut tulituksessa, toinen taas puhuu kertalaukauksesta, ja että toisen laukauksen Bajev olisi ampunut omaan otsaansa. Ilmeisesti hänen revolverillaan oli kuitenkin ammuttu vain kaksi laukausta. Tämäkin on tosin vain suullista tietoa.
Bajevin hautaus
Tapahtuman jälkinäytöstä ei ainakaan tietääkseni ole kirjattu aikaisemmin kansien väliin. Miten kävi kuolleelle vihollislentäjälle?
Ivan Bajevin hautauksestakin on monenlaista tarinaa.
”Olin ymmärtänyt, että hänet haudattiin meidän eli Harsun eikä Tomulan puolelle jokea. Latohan oli jotain 50 metrin päässä joesta, ja oli vielä 70-luvulla pystyssäkin”, Matti Harsu kertoo.
Joidenkin kertomusten mukaan Bajev olisi kaivettu ylös ja haudattu uudelleen Tomulan puolelle Harsun isännän vaatimuksesta. Tämä tuntuu kuitenkin silminnäkijöiden puheita vuosikausia kuunnelleista jälkeläisistä vieraalta väitteeltä.
Tuli kesä ja neuvostodelegaatio
Joka tapauksessa talvisota päättyi ja solmittiin Moskovan rauha. Tuli kesä, ja jonkinlainen neuvostodelegaatio saapui autosaattueessa Hahmajärvellä hakemaan omaansa pois.
On mahdollista, että Bajev on vedetty hautapaikalleen köyden avulla ja että köysi on jäänyt hautaan, kuten joku kertoo. Toinen taas puhuu miehen kaulan ympärillä olleesta piikkilangasta, jota olisi käytetty vetämiseen. Jokin yksityiskohta ehkä sai ruumista hakeneen neuvostomajurin epäilemään maanmiehensä hirttämistä ja hermostumaan. Tai sitten ei, tätäkään kertomusta ei enää pysty tarkistamaan.
Delegaation mukana oli Matti Harsun mukaan ainakin tulkki ja myös Valtiollisen poliisin miehiä, eli venäläiset eivät päässeet omin päin touhuamaan. Oudolta tuntuisi, että paikallinen poliisi Arvo Tarkkanen olisi ollut yksin ollut vastuussa delegaation vahtimisesta.
Lopulta Bajev saatiin arkkuun, nostettiin autoon ja vietiin pois. ”Isäni muisti, että pihassa oli käynnin jälkeen todella paljon mahorkan tumppeja, eli varmasti oli useita venäläisiä mukana delegaatiossa”, Matti Harsu kertoo.
Mahorkka on varmasti maistunutkin, kun kuukausia maassa maannut miestä on kaivettu ylös.
Valvontakomissio ja vääriä papereita
Venäjän valtaapitävät ovat aina suhtautuneet varsin suruttomasti ihmishengen menetyksiin, joten ihan tavallista rivimiestä tuskin olisi tultu hakemaan vieraan valtakunnan puolelta. Hakureissuun yhdistetty tiedustelu ja vakoilu saattaisi tietysti selittää kiinnostuksen.
Laskuvarjohyppääjän hakemisesta on jäänyt eloon paljon vääriä tietoja. Joidenkin mukaan hänet olisi haettu vasta jatkosodan jälkeen ja asialla olisi ollut valvontakomission järjestämä ryhmä. Sellainenkin villi väite on esitetty, että Mouhijärvellä asiaan osallistuneille olisi järjestetty väärennetyt henkilöpaperit, jotta nämä olisivat tarvittaessa päässeet pakenemaan maasta.
Nämä puheet kertovat enemmän jatkosodan jälkeisistä kireistä tunnelmista ja valvontakomission pelosta kuin todellisista tapahtumista.
Yksi, kaksi, kolme…
Elsi Suojan kirjoituksen mukaan pudonneessa koneessa olleet kaksi lentäjää haudattiin koneen hylyn lähelle ja rauhan tultua heidänkin ruumiinsa käytiin hakemassa pois. Muita mainintoja näistä ruumiista tai niiden hautaamisesta saati hakemisesta en ole löytänyt, kaikissa muissa kertomuksissa on puhuttu vain laskuvarjohyppääjä Ivan Bajevista.
Pommikoneen miehistöön kuului kuitenkin neljä miestä. Jos kaksi haudattiin hylyn lähelle ja kolmas Hahmajärvelle, niin yksi vielä puuttuu. Hän tuhoutui ehkä kokonaan koneen räjähtäessä maahansyöksyssä. Tai sitten hän leijaili laskuvarjollaan pakoon, johonkin tuntemattomaan paikkaan.
Länsi-Mouhijärven kylät 