Mouhijärvi – kalareissun varteen syntynyt

Eskola on Mouhijärven vanhimpia kyliä ja harvoja säilyneitä ryhmäkyliä. Kartta on sarkajaon ajalta ennen isojakoa, punaisina näkyvät talot A, B, C ja D, ilmeisesti Simo, Tullu, Märri ja Äijälä. Oikealla Kirkkojärvi. Kopio kartasta Leena Simo.

Tarina kulkee nyt epäloogisesti ja pompahtelee teemasta toiseen. Pahoittelen. Koettakaa kestää. Emme pääse vieläkään syventymään tarkemmin Länsi-Mouhijärven kaupallisten palveluiden lähihistoriaan, mutta sen sijaan heittäydymme Mouhijärven syvempiin syntyihin ja varhaisempiin vaiheisiin. Puheeksi tulevat tällä kertaa kalamies Vammalasta, Uotsolan saamelaiset sekä ruis- ja voikylät.

Satakunnan historia on talojen ja tilojen historiaa, ei niinkään suurten sukujen. Asutus on noussut Kokemäenjoen vesistöä pitkin ylävirtaan, ja ensimmäiset talot on pystytetty parhaille paikoille mehevimpien rantaniittyjen ja antoisimpien kalavesien ääreen. Suurin piirtein samoilla tanhuvilla isoimmat talot ovat sitten pysyneetkin satoja vuosia. 

Tilojen pysyvyys ei silti välttämättä ole tarkoittanut samojen sukujen pysymistä samoilla sijoilla. Omistukset ovat siirtyneet naima- tai rahakaupoilla perheiltä tai suvuilta toisille. Katovuodet ovat jättäneet isojakin taloja autioiksi eli veronmaksukyvyttömiksi, ja pahimmassa tapauksessa nälkävuodet ovat saattaneet tappaa isäntäväen tyystin. Kirkonkirjoissa ja voudintileissä samat nimet hypähtelevät kylistä ja naapuripitäjistä toisiin. Esimerkiksi Rossi on ollut tilannimenä ainakin Yliskallossa, Hyynilässä ja Iirolassa.

Suurimmat muutokset asutukselle ovat historian kuluessa aiheutuneet isonvihan aikaisesta venäläisterrorista 1700-luvun alussa, ajoittain toistuneista nälkävuosista sekä isojaosta. Isoviha ja nälkävuodet ravistelivat koko Länsi-Suomen asujaimiston olemassaoloa, isojako taas kokosi yksittäiset sarat isommiksi peltolohkoiksi ja hajotti samalla ryhmäkylät yksittäisiksi tiloiksi. Aivan tyystin tällaiset ryhmäkylät eivät silti hävinneet. Esimerkiksi Eskolan kylä muodostaa edelleen tiiviisti rakennetun ryhmän Simon, Märrin, Tullun ja Äijälän taloineen.

Kalamies Vammalan suunnalta

Tämän kirjoittajaa on jo pitemmän aikaa kutitellut ajatus siitä, kuka on mahtanut olla Mouhijärven ensimmäinen asukas ja mistä päin tämä kulkija on mahtanut tulla.

Yksi vastaus voisi olla, että ensimmäiseksi ehätti kalamies Vammalan suunnalta.

Mouhijärvi on nimittäin syntynyt  Pohjanlahden rannikolle suuntautuneen sastamalalaisten  kalastusreitin varrelle. Merenranta oli rautakaudella, ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen aikana pitkään lähes asumatonta aluetta, suurimpana syynä ilmeisesti meriä pitkin seilanneiden viikinkien ja muiden rosvojen pelko. Sisämaasta käytiin silti kalastamassa merellä ja omittiin rannikolta kalavesia ja nautinta-alueita, vaikka vakituisesti asuttiinkin rauhallisemmissa oloissa sisämaassa. 

Nimistö todistaa reitin tärkeydestä ja olemassaolosta. Unto Salo kertoo Sastamalan historia I -teoksessa, että esimerkiksi Vammalan Kallialasta on aikoinaan kuljettu vesiteitä Rauta- ja Kuloveden kautta Mouhijärven vesille ja edelleen lyhyen maataipaleen kautta Lavian Karhijärvelle ja Pohjanlahteen laskeville vesille asti (s. 312).  Tämän peruina Karhijärven rantaan syntyi keskiajan jälkeen myös Kalliala-niminen kylä.

Sastamalan nimi taas on säilynyt vuosisatojen ajan Merikarvian ruotsinkielisessä nimessä Sastmola, vaikka nimi oli välillä tyystin unohduksissa muualla, jopa alkuperäisellä Sastamalan seudulla. Asiakirjoissa on mainittu myös Sastmolafjärd-niminen kalavesi Karvianjoen suulla. Nimi todistaa sekä sastamalalaisten muinaisesta nautintaoikeudesta että Unto Salon mukaan osaltaan myös siitä, että Sastamala on ollut jonkinlaisena hallintoalueena tai pitäjänä olemassa jo rautakaudella.

Uotsola, saamelaisten kylä

Paikannimet kertovat myös saamelaisasutuksesta, joka on aikoinaan ulottunut koko Suomenniemen alueelle etelää myöten. Unto Salon mukaan Musti- ja Siili-alkuiset paikannimet kertovat vanhojen saamelaiskylien sijainneista, esimerkiksi Mustianoja ja Siilinjärvi Mouhijärvellä. Tulkintaa Uotsolasta vanhana saamelaisten talvikylänä todistaa Salon mukaan sekin, että Uotsolan kylän nimi voidaan johtaa saamen kielen sanasta vuotso, joka tarkoittaa useiden järvien muodostamaa ketjua. Muita saamelaisasutukseen viittaavia paikkoja saattaisivat Salon mukaan olla lähiseutujen Nohkua ja Kiurala.

Satakuntalaiset – kuten ilmeisesti yhtä lailla hämäläiset, savolaiset kuin karjalaisetkin – ovat pitäneet akikojen saatossa oikeutenaan paitsi turkiskaupan käymistä saamelaisten kanssa myös saamelaisten verotusta ja suoranaista ryöstelyä. Voidaan myös spekuloida, että lapinkäynti eli saamelaisten ryöstö- ja verotusretket liittyisivät osaltaan koko maakunnan nimeen: Unto Salon mukaan Satakunta liittyy nimensä puolesta vanhaan laajalti levinneeseen sota- ja aluehallintolaitokseen. Tämä niin sanottu satakuntalaitos tarkoittaa tietyltä alueelta koottua sadan miehen vahvuista iskuryhmää tai joukko-osastoa. Salon mukaan tämäntyyppinen yhteisöjen järjestäytyminen oli tavanomaista koko läntisessä Euroopassa, ja se voidaan johtaa aina antiikin Rooman valtakunnasta asti. 

Antiikin ajan historioitsijan Titus Liviuksen mukaan jo etruskikuningas Servius Tullius olisi jakanut Rooman kansalaiset centuroioiksi eli satakunniksi. Vastaava nimitys tunnetaan myös germaaneilta, kertoo myös historioitsija Tacitus ensimmäisen vuosisadan lopulla. Kustakin piirikunnasta, centena eli satakunta, valittiin  valittiin valiojoukkoon sata miestä. (Salo, s. 336–337.)

Centurion ja sadanpäämiehen arvon tuntevat varmaan myös kaikki Asterix-sarjakuvansa lukeneet. Arvovaltaiset ovat maakunnan juuret.

Pitäjät ja pitäjien kalavedet

Sastamalan vesireitit ja kalavedet olivat Unto Salon mukaan jo rautakaudella jonkinlaisen pitäjänyhteisön omistuksessa tai ainakin käytössä eli Sastamala olisi ollut pitäjänä olemassa jo tuhatkunta vuotta. Pohjois-Satakunnan valtavia ja lähes asumattomia metsä- ja maa-alueita taas pidettiin omistamattomina, mutta niistä saatettiin vallata eräsijoja, joille voitiin myöhemmin perustaa uudistaloja. Omistukset periytyivät pitkäksi aikaa, ja myöhemmistä asiakirjoista on löydetty myös mouhijärveläisille tiloille kuuluneita omistuksia tuon Karvialle johtavan vesireitin varrelta.

Mielenkiintoinen piirre on, että rannikon kalavesiä valtasivat ja asuttivat muutkin satakuntalaiset: huittislaiset omivat Ahlaistenjoen suun Hvittisbofjärdin, kokemäkeläiset Kokemäenjoen alajuoksun ja -suun, euralaisilla taas oli Eurajoen Effraboaminne. Merenrantaa alettiin nähtävästi asuttaa vasta, kun Ruotsi oli liittänyt Länsi-Suomen valtapiiriinsä vuosien 1100–1200 paikkeilla, ja sinne muutti ruotsinkielisiä asukkaita lahden toiselta puolelta. (emt. s. 318.) Uudet asukkaat myös nimesivät ruotsiksi nuo sisämaan asujainten aikaisemmat omistukset.

Ruiskylät ja voikylät

Aletaan lähestyä Mouhijärven kirjoitetun historian aikaa. Suomi saa kiittää ensimmäisistä kirjallisista merkinnöistä veroja kerännyttä Ruotsin kruunua sekä katolista kirkkoa: valtio keräsi maanomistajilta maaveroa ja kirkko omaa niin sanottua ruokalisää, jonka seurakunta maksoi papistolleen. 

Juhani Piilonen kirjoittaa Sastamalan historian II-osassa , että ruokalisästä säädettiin 1200-luvulla piispa Ragvaldin aikana (s. 82). Veroa kannettiin vielä Kustaa Vaasan aikana 1500-luvulla, ja vasta silloin veronkannosta tehtiin ensimmäiset kirjalliset merkinnät. Niiden mukaan osa kylistä maksoi ruokalisän rukiina ja osa voina. Tutkijat ovat tästä epäsuorasti päätelleet, että vanhimmat kylät ovat olleet olemassa jo varhaiskeskiajalla 1200-luvulla, ja ne ovat maksaneet ruokalisän ”suomalaisen oikeuden” mukaan rukiina, kun taas nuoremmat kylät ovat maksaneet veron uudemman ”ruotsalaisen oikeuden” mukaan voina.

Päättely ei ole aukoton, sillä ruokalisän määräytymiseen ovat saattaneet vaikuttaa monet muutkin seikat. Joka tapauksessa Mouhijärvellä tällaisia ruokalisän rukiina maksavia kyliä oli kaksitoista. Ne keskittyvät tuon edellä kuvaillun vesireitin varteen, reitin alkupäästä Ryömälä, Tupurla ja Hermala, Häijää eli Vuorioinen, Mätikön rannan Uotsola ja Selkee sekä Kirkkojärven rantakylät Mielola eli myöhempi Mierola, Eskola, Tervamäki ja Vestola sekä vielä Mouhijärven itärannan Karinkylä ja Vesunti. (Piilonen, s. 95–96.)

Piilonen arvelee myöhempien isojaon aikana kirjattujen jakokuntatietojen perusteella, että Tervamäki ja Eskola olisivat olleet vanhempia kantakyliä jakokunnassa, joka on aikoinaan ulottunut Kirkkojärven länsirannasta Kallo- ja Mouhijärvien kautta Kiikoistenmaahan. Kallo, Pyöräniemi, Kari ja Vesunti olisivat tämän perusteella näiden Tervamäen ja Eskolan myöhäiskeskiajalla syntyneitä nuorempia tytärkyliä. 

Voidaan siis perustellusti todeta, että Tervamäessä ja Eskolassa on asuttu ja viljelty maata jo viimeistään 1200-luvulla, ehkä jopa aikaisemminkin. 

Seuraavassa osassa funtsaillaan ehkä Länsi-Mouhijärven vanhimpien tilojen isäntiä ja emäntiä – tai sitten palataan Vesunnin kauppiaisiin tai tieasioihin. Katellaan. Pysykää kanavalla.