Viimeksi Sipilän Aila kirjoitti Holpin talon tuoreemmasta historiasta. Mennään tällä kertaa varhaisempiin vaiheisiin, ja perataan niitä talonhaltijaluetteloiden kautta. Niiden lisäksi lähteenä on käytetty myös Juhani Piilosen Sastamalan historian kakkososan tietoja.
Mouhijärven kappalainen ja Tervamäen ratsutilan perustaja Heikki Anckaerus pysyi virassaan koko Venäjän isonvihan ajan. Hänen kuolemastaan tulee tänä vuonna 300 vuotta. Sen kunniaksi ilahdutan teitä Senaatin kartaston (1870–1917) venäjänkielisellä karttalehdellä 1900-luvun vaihteesta. Kirjoituksen aiheina olevat Kahnu ja Holppi kutakuinkin kuvan keskivaiheilla.
Talonhaltijaluettelot ovat sinänsä melkoisen puisevaa tekstiä, mutta niistä voi tarkalla lukemisella saada irti paljonkin kiinnostavaa. Työtä raskauttaa se, että sukunimiä ei vielä 1500- eikä oikein 1600-luvullakaan ollut käytössä, vaan ihmiset merkittiin kirkonkirjoihin ja voudintileihin patronyymeillä eli isännimillä. Satakunnassa tuppaa vielä olemaan niin, että ihmisiä tulee ja menee mutta talot pysyvät – jolloin talojen nimetkin tuppaavat olemaan vahvempia kuin niitä hallitsevien ihmisten. Uusi omistaja tai taloon naitu vävy saattoi hyvinkin vaihtaa nimensä talon mukaan.
Hauskana mausteena nimissä on vielä sekin, että voudit ja kirjurit käänsivät kirjoihinsa suomalaiset nimet hallinnon kielelle ruotsiksi sekä se, että kirkon ja oppineiden kieli puolestaan oli latina: pappien ja kappalaisten nimet käännettiin latinaksi, minkä lisäksi he opiskeluaikanaan saivat usein nimen myös kotipitäjänsä latinankielisen nimen mukaan.
Talonhaltijoiden perkuuhommat on hyvä aloittaa Tervamäestä, sillä pitäjämme länsipää on Mouhijärven ensimmäisiä hallinnollisia ja kirkollisia keskuksia. Tervamäessä Holppi ja Kahnu ovat olleet seurakunnan kappalaisten asuintaloja, ja niiden vaiheet liittyivät tiukasti yhteen.
Holpin ensimmäinen muistiin kirjoitettu isäntä on kuitenkin vuoden 1540 voudintilin mukaan Olof Seppä eli Pylsy, suomeksi siis Olavi Pylsy, todennäköisesti sepän tointa viljelyn ohella harjoittanut. Pylsy-sukunimi on tässä pieni mysteeri, sillä se häviää Holpin talon haltijaluettelosta ja koko Tervamäestä seuraavan isännän Matts ”Matti” Pylsyn jälkeen vuonna 1577. Viljelyä kuitenkin jatkavat Henric ”Heikki” Olavinpoika, Heikki Matinpoika ja Margareta ”Marketta” Matintytär aina vuoteen 1622, jolloin isännäksi tulee Jaakko Heikinpoika Holpi/Holppi. Patronyymien perusteella on siis mahdollista ja jopa todennäköistä, että tila on pysynyt samalla suvulla koko ajan, sukunimi vain vaihtuu Pylsystä Holpiksi.
Mitähän mahtavat muuten tarkoittaa ja mistä ovat tulleet nuo nimet Pylsy, Holppi ja Kahnu? Mielelläni kuulisin, jos jollain on niistä tietoa.
Autiotiloista kappalaisten viljelykseen
Sekä Kahnun että Holpin talot ovat 1650-luvun puolimaissa autioina eli veronmaksukyvyttöminä. Tämä kertoo kovista oloista. Vaikka molemmat talot lienevät aikansa isoimpia ja vauraimpia, eivät tilojen tuotot huonoina vuosina ole riittäneet veronmaksuun. Holppi kuitenkin pysyy Sigfrid ”Sipi” Matinpoika Holpin omistuksessa. Sipin puoliso Agneta Grelsintytär taas saattaisi olla Kahnun isännän Grels Matinpojan tytär. Grels on harvinainen nimi ja hankala suomennettava. Rekoa on ehdotettu käännökseksi, mutta kukapa tietää, mitä nimeä aikalaiset ovat miehestä käyttäneet.
Sipillä ja Agnetalla ei ole lapsia, ja Sipin kuollessa 1682 Holppi menee testamentilla hänen sisarenpojalleen Sipi Martinpojalle (Sigfrid Mårtensson). Leski Agnetaa testamentti siunaa työllä ja toimella loppuiäkseen: hän saa elantonsa turvaksi 3 kapanalaa maata, 1 ladollisen heiniä ja 1 lehmän. Tila ei kauaa säily Sipi Martinpojalla, vaan siirtyy syystä tai toisesta jo parin vuoden päästä hänen veljelleen Martti Martinpojalle (Mårten Mårtensson). 1687 tila jää jälleen autioksi.
Jos sukutilan omistaja ei kolmeen vuoteen kyennyt maksamaan verojaan, valtio saattoi ottaa tilan haltuunsa ja luovuttaa sen uudelle omistajalle. Kruunu pyrki näin pitämään maan asuttuna ja varmistamaan verotulonsa.
Holppi pysyy autiona pitkään, mutta autioituneen Kahnun saa vuonna 1659 viljelykseensä Mouhijärven seurakunnan tuore kappalainen Martti Jaakonpoika Anckaerus (Martinus Jacobi eli Mårten Jakobsson) sekä hänen Karkusta kotoisin oleva puolisonsa Elisabet Karckuensis, Elisa Karkkulainen. Anckaerus-sukunimen Martti on varmaan saanut isänsä vouti Jakob Anckan mukaan. Tiedot kappalaisista ja myös Martista löytyvät netistä Kansallisbiografian Turun hiippakunnan paimenmuisto -sivuilta.
Martin hallussa Kahnu pysyy hänen kuolemaansa vuoteen 1678 asti. Tämä jälkeen sekä Kahnu että kappalaisen virka siirtyvät hänen pojalleen Heikki Martinpoika Anckaerukselle. Papit ja kappalaiset ovat virkansa ohella viljelleet myös maata, ja papeilla tilanpito ja sen tuotto kuuluvat myös palkkaetuihin.
Kuolonvuosista isoonvihaan
Ajat ovat ankarat. Vuosina 1695–1697 eletään yhtä Suomen historian pahimmista nälänhädistä, suuria kuolonvuosia. Arvioiden mukaan jopa kolmannes koko Suomen väestöstä kuolee nälkään näiden parin vuoden aikana. Historiantutkija Mirkka Lappalainen on kirjoittanut kuolonvuosista hienon tutkimuksen Jumalan vihan ruoska – suuri nälänhätä Suomessa 1695–1697. Kirjan nimi tulee sen ajan ihmisten itseymmärryksestä: nälänhätää ei voi muuten selittää kuin vihalla, jolla Jumala ruoskii ihmiskuntaa näiden syntien tähden.
Pian nälänhädän jälkeen alkaa toinen vitsaus, Ruotsin ja Venäjän välinen Suuri Pohjan sota 1700–1721. Sota ja siihen liittynyt isovihan aika on ollut Suomen ja Ruotsin historian suuria murroskohtia. Suureen Pohjan sotaan otti osaa monia muitakin maita, mutta siihen liittynyt isoviha eli Venäjän miehitys Suomessa 1713–1721 on ollut maamme historian murheellisimpia ajanjaksoja: miehittäjä pyrki terrorilla ja tuhotoimilla tietoisesti murskaamaan ja lannistamaan naapurimaansa. Sota merkitsi myös Ruotsin suurvalta-aseman päättymistä ja Karjalan menettämistä Venäjälle. Pietari Suuri pani alulle uuden omaa nimeään kantavan suurkaupungin rakentamisen Suomenlahden rannalle, osittain suomalaisella orjatyövoimalla.
Nälänhätä, sota ja isonvihan julmuudet pyyhkäisivät lähes sukupolven mittaisen jakson pois ihmisten normaalista elämästä. Väki yritti piilotella miehittäjää metsissä, aatelisto ja monet papit pakenivat Pohjanlahden toiselle puolle Ruotsiin. Kasakat ryöstivät, raiskasivat ja tappoivat.
Kun tänä päivänä lukee siviiliväestön kokemista julmuuksista Venäjän armeijan miehittämillä alueilla Ukrainassa, tuntuu että mikään ei ole naapurimaamme sodankäyntitavoissa muuttunut 300 vuodessa.
Jotenkin silti sinniteltiin miehitysvallan allakin. Vaikka moni pakenee isovihaa, Heikki Anckaerus pysyy virassaan Mouhijärven kappalaisena koko sen ajan. Heikki ottaa jossain vaiheessa 1710-lukua viljelyynsä myös pitkään autiona olleen Holpin tilan. Useammassakin lähteessä mainitaan, että Kahnun ja Holpin yhteisen Tervamäen ratsutilan olisi perustanut Martti Anckaerus. Ratsutila on kuitenkin perustettu vasta 1680, kaksi vuotta Martin kuoleman jälkeen, joten perustajana on ollut hänen poikansa Heikki. Holppikaan ei ole alusta asti kuulunut ratsutilaan, koska Heikki otti sen viljelyynsä vasta 1710-luvulla.
Kahnun ja Holpin muodostama yhteinen Tervamäen ratsutila säilyy pitkään, Venäjän vallan ja Suomen suuriruhtinaskunnan aikaan vuoteen 1886 asti, jolloin ratsutilat ja koko ruotujakolaitos lakkautetaan.
Kuka torjui kesähallaa?
Perimätietona kulkeneen kaskun mukaan Mouhijärven pappi on aikoinaan koettanut renkinsä kanssa torjua kesähallaa vetämällä köydellä saran yli ja pitämällä näin ruiskasvuston liikkeessä. Oman saran vetämisen jälkeen pappi sanoo rengilleen, että ”vedetään vielä tuon köyhän Kahnunkin sarka”. Pellot ovat olleet sarkajaossa, talojen sarat ovat kulkeneet rinnakkain pitkinä ja kapeina luiruina, joten työt on ollut usein muutenkin hyvä tehdä yhtä aikaa.
Kukahan tuo peltotöissä rehkinyt pappi on mahtanut olla? Heikki olisi hyvä ehdokas kaskun pappissäädyn edustajaksi. Hän on kuitenkin omistanut sekä Holpin että Kahnun. Olisiko hän mahdollisesti vähän rehvastellut kahden tilan omistajana? Vai olisiko asiaan jotenkin liittynyt se, että Kahnulla on asunut isännän lisäksi myös pitäjänapulaisia? Esimerkiksi myöhemmin Mouhijärven kirkkoherraksi edennyt Heikin ikätoveri Gabriel Gottleben asui pitäjänapulaisena ollessaan Kahnulla. Onko Heikki joutunut urakoimaan homman, joka on oikeastaan kuulunut Gabrielin töihin?
Toinen mahdollisuus kaskun papiksi olisi Mouhijärven ensimmäinen kirkkoherra Erkki Yrjönpoika, Ericus Georgrii, jolle osoitettiin Eskolan kylästä autiotila pappilaksi, kun seurakunta perustettiin 1639. Pappilaa ei kuitenkaan koskaan rakennettu Eskolaan, eikä entinen armeijan kenttäsaarnaaja Erkki Yrjönpoika muutenkaan vaikuttanut kovin innokkaalta maamieheltä. Palaamme hänen värikkäisiin vaiheisiinsa myöhemmin.
Muita mahdollisia hallantorjujapappeja saattaisivat olla kirkkoherra Mikko Simonpoika (Michael Simonis) Polviander, jolle Tervamäen ratsutila siirtyi vuonna 1729 sekä hänen poikansa Isaac ”Iisakki” Polviander, Holpin seuraava isäntä ja Mouhijärven seuraava kirkkoherra isänsä jälkeen vuodesta 1744 alkaen. Isaac sopisi kaskun papiksi sikäli, että Kahnua rupesi vuodesta 1744 alkaen viljelemään hänen sisarensa Magdalena Mikontytär Polviander puolisonsa Johan Haberfeltin kanssa. Iisakki on hyvinkin saattanut renkinsä kanssa vetää siskonmiehensä, ”köyhän Kahnunkin saran”.
Mikä sen parempi jäynä onkaan kuin tehdä työt siskonmiehen puolesta. Lyödään lukkoon tämä vaihtoehto.
Heikkiä siunataan perillisellä
Kappalainen Heikki Anckaerus vaikuttaa tarmokkaalta maanviljelijältä ja toimen mieheltä. Hän on perustanut ratsutilan isältä perimälleen tilalle ja varustanut ratsumiehen armeijaan, hoitanut kappalaisen velvollisuuksia läpi kuolonvuosien ja isonvihan, saanut Holpin autiotilan jaloilleen ja liittänyt sen Kahnuun. Hän on elämässä pärjännyt vauras mies.
Yksityiselämässä hänelle ei kuitenkaan ole käynyt yhtä hyvin. Hänen ensimmäinen vaimonsa Zidonia Blom, kapteeni Carl Blomin ja Kristina Teetin tytär Tomulasta, kuolee vuonna 1714. Liitto on ilmeisesti lapseton, ja Anckaerus uhkaa ikämiehenä jäädä ilman perillistä. Ajan tavan mukaan hän menee pian uudelleen naimisiin, jo 65-vuotiaana ja tällä kertaa Mouhijärven kirkkoherran Matthias Tammelinin tyttären Margareta Sofian kanssa. Pariskuntaa siunataan lapsilla, ensin kahdella tytöllä ja viimein myös odotetulla pojalla, isänsä perillisellä ja työn jatkajalla.
Ahkeran miehen elämäntyö ei valu hukkaan, vaan jatkuu uudelle sukupolvelle. Heikki kuolee pari vuotta Ruotsin ja Venäjän välille solmitun Uudenkaupungin rauhan jälkeen, 73-vuotiaana vuonna 1723. Hänet lasketaan haudan lepoon Mouhijärvellä.
Mutta pian alkavat pahat kielet laulaa.
Siitä seuraavassa kirjoituksessa.
Länsi-Mouhijärven kylät 