Skandaali

Pyövelin mestauskirves ja sen säilytys­laatikko 1700-luvun jälkipuolelta. Leveäteräistä kirvestä käytettiin kaulankatkaisuun. Kuvan kirvestä on käyttänyt Kuopion läänin pyöveli. Kuva Poliisimuseo, Rikosmuseon kokoelma.

Kappalainen Heikki Martinpoikaan ja hänen vaimoonsa Margareta Sofia Tammelinukseen liittyy Mouhijärven historian suurin skandaali. Tapauksesta on kirjoitettu aiemmin, ja moni on siitä varmaan lukenutkin. Sukututkija Liisa Poppius tutki ja kirjoitti aiheesta 1954 ja julkaisi tulokset Suomen Sukututkimusseuran Aikakauskirja Genoksessa. Yleisradio on tehnyt aiheesta jutun Mouhijärven historiatietäjän Raimo Vasaran haastattelun perusteella. 

Koska kaikki eivät kuitenkaan ole vielä tarinaa kuulleet ja koska historiantutkimukseen kuuluvat myös uudet tulkinnat asioista, niin yksi versio tapahtumista vielä sallittaneen. 

Heikki Martinpoika on siis jäänyt leskeksi 1714 ja hänen iso tilansa on vailla perillistä. Uusi vaimo löytyy kuitenkin Mouhijärven kirkkoherra Matthias Tammelinuksen perheestä, ja Heikki Martinpoika ja tytär Margareta Sofia vihitään maaliskuussa 1716. Heikki on 65-vuotias ikämies ja uusi puoliso huomattavasti nuorempi, 20-vuotias nuori nainen. Pariskunnan ensimmäinen lapsi syntyy 1. maaliskuuta 1717, ja hänet kastaa Elisabet Mariaksi äidin oma isä ja lapsen isoisä kirkkoherra Tammelinus. 

Kummeina on paikkakunnan kermaa kuten seuraavillakin lapsilla. Toinen lapsi Margareta Sofia syntyy 8. huhtikuuta 1719, ja kolmas lapsi Henrik 6. syyskuuta 1720. Poika on ilmeisen odotettu lapsi, isänsä perijä.

Kaikki on hyvin, perheonni kukoistaa. Sitten isä Heikki kuolee 73-vuotiaana vuonna 1723 ja haudataan Mouhijärven kirkkomaahan. 

Rikos ja rangaistus

Pian alkavat pahat kielet laulaa. Vaimo Margaretaa epäillään aviorikoksesta. Joidenkin lähteiden mukaan kaikki saa alkunsa huhumyllystä, toisten mukaan taas Heikki Anckaerus on kuolinvuoteellaan ilmiantanut vaimonsa viranomaisille tai ripittäytyessään kertonut asiasta seurakunnan kirkkoherralle. Aviorikos  ei ole ajan lakien mukaan mikään kevyt juttu, vaan siitä on säädetty kuolemanrangaistus. Kihlakunnanoikeus ottaa asian käsiteltäväkseen.

Syytteen mukaan Margareta Tammelinuksen kaikilla kolmella lapsella on eri isä. 

”Kihlakunnanoikeus käsitteli kappalaisenleskeä vastaan esitettyjä aviorikossyytteitä neljillä eri käräjillä ja useita todistajia kuultuaan langetti hänelle kuolemantuomion 29.10.1724. Margareta Tammelina (nimen latinankielinen muoto, huom. Kyösti P.) vietiin vankina Turun linnaan 4. marraskuuta, ja hovioikeuden vahvistettua kihlakunnanoikeuden päätöksen hänet tuotiin saman vuoden joulukuussa Turusta takaisin Mouhijärvelle mestattavaksi”, kertoo  Turun hiippakunnan paimenmuisto. 

Vangittu Margareta siis tuodaan Turun linnasta Mouhijärvelle. Tuomion täytäntöönpanija Turun ja Porin lääninpyöveli Anders Falck on saattanut matkustaa yhtä matkaa samassa isommassa seurueessa tuomitun kanssa. Ei ole tietoa, missä tuomittua Mouhijärvellä säilytettiin, mutta vuodenvaihteen viikot ennen teloitusta ovat varmasti tuntuneet pitkiltä ja mustilta.

Teloitus tapahtuu 16. helmikuuta 1725. Täytäntöönpanopäivänä tuomittu Margareta Tammelinus tuodaan mestauspaikalle Teilikivelle Saikkalanjoen törmälle, Karkkuun johtavan tien varteen. Tapahtuma kerää arvattavasti paljon uteliasta yleisöä, ja Teilikiven ympäristö on jo ehtinyt tallautua likaiseksi sohjoksi, kun Margaretan pää putoaa lumiseen maahan. Veri vuotaa vielä pitkään pään putoamisen jälkeen.

Oikeusmurha? 

Oliko kaikki kuitenkaan niin yksinkertaista? Vasta nykyisinä aikoina sukututkijat ovat alkaneet pohtia, oliko kyseessä sittenkin törkeä oikeusmurha. Kummastusta herättää, että lapset kastettiin normaalisti, mutta syyttäminen alkoi vasta Heikki Anckaeruksen kuoltua. Joidenkin tietojen mukaan syyttäjä olisi ollut Anckaeruksen testamentin suurin edunsaaja, mahdollisesti siis Holpilla ja Kahnulla viljelyä jatkanut seurakunnan kirkkoherra Michael Polviander. 

Asiaa tutkineen Liisa Poppiuksen mukaan ensimmäisen lapsen isä oli käräjäoikeuden mukaan naimisissa oleva ratsumies Jaakko Simonpoika Yliskallon kylästä. Hän kuitenkin hävisi oikeudenkäynnin aikana. Toisen lapsen isäksi väitetty naantalilainen Tuomas Tuomaanpoikaa oli myös hävinnyt, ja hänen kerrottiin jonkin aikaa elelleen Naantalissa setänsä, raatimies Antti Pekanpoika Hirvoisen luona. Myöhemmin hänenkin jälkensä katoavat. Kolmannen lapsen isäksi väitetty sotamies Henrik Kallberg Yliskallosta kielsi syyllisyytensä, mutta hänet tuomittiin Margareta Tammelinin tekemän tunnustuksen nojalla 40 hopeatalarin sakkoon sekä maksamaan lapsenelatusta ½ tynnyriä viljaa vuosittain.

Asiassa oli sana sanaa vastaan. Jos Margareta ei olisi tunnustanut, tuomiota ei ehkä olisi tullut, koska isäehdokkailta ei tunnustuksia herunut. Ajan kuulustelumenetelmät taas olivat sellaiset, että syytetty on voinut puhua aivan mitä tahansa, joten hänen tunnustukselleen ei voi panna kovin paljon painoa. Kivun aiheuttaminen kuulusteluissa kiellettiin vasta 1770-luvulla. Tukea ja myötätuntoa tuskin on herunut valtaeliitin painostamalle leskelle.

Mieleen tulee sekin, että Heikki Anckaerus ei ole itse saanut perillistä aikaan ja on katsonut lapsenhankintaa läpi sormien, hartaasti perillistä toivoessaan. Mahdollisesti hän on kuolinvuoteellaan tullut sieluntuskiin ja tunnustanut asian kirkkoherralle, joka on sitten Heikin kuoleman jälkeen ryhtynyt oikeudellisiin toimiin leskeä vastaan. Kuolleen miehen sana on ehkä painanut, kun sen on kirkkoherra oikeudelle välittänyt.

Oliko kyseessä sitten oikeusmurha? Nykyajan käsitysten mukaan on: todisteet ovat hatarat, todistajat hävinneet prosessin aikana oikeuden ulottumattomiin ja tunnustus ehkä saatu kiduttamalla. Ajan ankarien lakien mukaan tuomioistuin sai kuitenkin mielestään riittävän näytön asiasta, ja aviorikoksesta määrätty rangaistus pantiin täytäntöön.

Kahnun ja Holpin myöhemmät vaiheet

Kahnu ja Holppi pysyvät jonkin aikaa kirkollisten viranhaltijoiden hallinnassa. Holpilla asuvat niin Mouhijärven kirkkoherra Michel ”Mikko” Simonpoika Polviander kuin hänen poikansa, myös kirkkoherra ja Porin ryhmentin pataljoonansaarnaaja Isaac Polviander, joka käy kääntymässä myös Venäjän-sodassa 1741. Isaacin siirryttyä lääninrovastiksi Holppia alkaa vuonna 1746 viljellä ilmeisesti hänen vaimonsa Katarina Heikintytär Rajalinin sukulaismies Kaarle Tuomaanpoika Rajalin. Mikko Polvianderin tytär Magdalena taas viljelee miehensä, pitäjänapulaisen ja myöhemmän kappalaisen Johan Haberfeltin kanssa Kahnua. Pitäjänapulaiset olivat seurakunnan alimpia viranhaltijoita, ja heitä lienee asunut ajan mittaan kirkkoherrojen taloudessa Kahnulla ja Holpilla enemmänkin. 

1748 seurakunnan viranhaltijat luopuvat Kahnusta. Pirkkalalainen aviopari Anders ja Maria Ylinen (o.s. Kataisto) ostaa tilan, ja heidän poikansa Juha Johan ottaa aikanaan Kahnun sukunimekseen. Nimenmuutosasiat tuntuvat olevan 1800-luvun alussa muotia, sillä samoihin aikoihin Holppia isännöivä Kaarle Carl Taavetinpoika Rajalin muuttaa sukunimensä talon mukaan Holpiksi.