Häijään ja Rienilän maajussit ja muutkin pitäjän itäpään hunsvotit ovat kautta aikain olleet kovakorvaisia ja huonosti tottelevia jukuripäitä. Siksi olikin asiallista, että Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe erikseen vuonna 1639 kirjallisesti määräsi häijääläiset käymään Mouhijärven kirkossa vanhan tutun Karkun kirkon sijasta. Kreivi Brahe toi kehotuksensa julki samassa kirjeessä, jossa hän ilmoitti itsenäisen Mouhijärven seurakunnan perustamisesta.
Kirjeessään mouhijärveläisille kenraalikuvernööri velvoitti ”Häijäänveden partaalla olevat talonpojat ja kylät sekä ne muut, jotka Hänen Majesteettinsa on määrännyt sen alueeseen kuuluviksi” kuulumaan Mouhijärven kirkkokuntaan ja myös pysymään Mouhijärven kirkossa, kun jumalanpalvelusta pidetään. Samoin näiden tuli tunnustaa Herra Erkki oikeaksi kirkkoherrakseen ja maksaa hänelle hyvissä ajoin kirkkoherralle kuuluvat kymmenykset ja kaikki muu kirkkoherralle kuuluva.
Hammasta purren joutuivat Häijäänveden partaalla asuvat talonpojat siis tekemään kirkkomatkansa vast’edes toiseen suuntaan, länteenpäin. Mutta missä he joutuivat seurakunnan ensimmäisinä vuosina käymään? Uusi kirkko rakennettiin vasta 1642 Selkeen kartanon maille paikalle, jossa nykyisin sijaitsee Vanha kirkon hautausmaa. Jossain on pitänyt olla jonkinlainen kappeli jo sitä ennen, kun on kerran ollut kappeliseurakunta ja oma kappalainenkin. Mihin häijääläiset siis oikein määrättiin Karkun kirkon sijasta?
Perimätiedon mukaan vanhana kirkon paikkana on pidetty Kallojärven eli Tervamäen lisäksi myös Tomuniemen kylässä olevaa kivirauniota, Juhani Piilonen kertoo Sastamalan historiassa. Tervamäkeä hän pitää ehdottomasti todennäköisempänä, Tomuniemi kun on Mouhijärven kappelin alueen laidalla ja huonojen yhteyksien takana.
1600-luvun alkupuolen Pyhän Mikaelin kappeli eli Kallon kirkko on saattanut sijaita Kallojärven itäpuolella. 1930-luvun kartassa näkyy vielä karttakuvan keskiosassa katkoviivalla merkitty polku tai tieura, joka johtaa Pispalta kohti Joenmaaksi merkittyä paikkaa. Kirkkoveräjä on ilmeisesti sijainnut sen varrella.
Risto Vasaran kirja Mouhijärven emäpitäjän ja Selkeen virkatalon vaiheita antaa vihjeitä siitä, että kirkko tai kappeli olisi 1590-luvun alussa rakennettu Kallosten kulmalle, siis jonnekin Kallojärven tienoille. Perimätietona Arvo Uusi-Rauva (s. 1897) kertoi tuolloin Kirkkoveräjästä ja Kirkkoniitystä, jotka ovat kuitenkin periaatteessa saattaneet olla myös lavialaisten ja suodenniemeläisten Karkun kirkkoreitin varrella olleita paikkoja.
Kirkkoveräjä sijoittuu joka tapauksessa jonnekin Kallojärven ja nykyisen pikatien välimaastoihin. Reijo Lähteenmäeltä saadun tiedon mukaan Kirkkoveräjä olisi sijainnut melko tarkalleen nykyisen Sävilahden eli vanhan Aarne ja Etti Kaasalaisen talon paikalla, jonne on vielä 1960-luvulla kulkenut tie Pispalta eli nykyisen Lähteenmäen suunnalta – missä taas on aikanaan sijainnut vanhoja sotilasvirkataloja. Mikäpä sieltä olisi ollut herrasväen hujauttaa hevosvaunuilla ensin Kirkkoveräjälle ja jatkaa siitä jalan eteenpäin läheiselle kappelille. Hyvä kappelin paikka olisi voinut olla vaikka Kallojärven itäpuolen partaalla, Pärssisen eli nykyisen Leivon talon takana olevalla Mäenpään kalliolla.
Varmaa tietoa kappelin tarkasta sijainnista tuskin on kuitenkaan enää mistään löydettävissä.
Kaatunut torni, sortuneet päädyt
Kallon kirkon olemassaolosta sinänsä on kuitenkin olemassa vahvoja todisteita. Juhani Piilonen on sellaisia löytänyt Pietari Brahelle tehdyistä niin sanotuista rahvaanvalituksista.
Mouhijärven seurakunta kääntyi nimittäin kirjallisella valituksellaan kreivin puoleen vuonna 1640 tai 1641. Anomuksessa pyydettiin seurakunnan hyväksi jo puoli vuosisataa aikaisemmin luvatut, mutta tuolloin myöntämättä jääneet veronalennukset. Varoja tarvittiin etenkin uuteen kirkkorakennukseen. Anomuksen mukaan vanhan kirkon – siis Pyhän Mikaelin kappelin – torni ja päädyt olivat sortuneet ja molemmat kellot olivat maahan tömähtäessään särkyneet. Lisäksi seurakunta oli katovuosien takia niin köyhä, että se ei mitenkään voinut omin avuin korjata kirkkoa.
Kappelin sijaintipaikasta todistaa ainakin epäsuorasti se, että seurakunnan asiamiehinä ja anomuksen allekirjoittajina olivat pitäjän länsipään isännät – Reko Matinpoika Kahnu, Kallon Perttu Niilonpoika Rossi ja Iirolan Matti Mikonpoika Kokki.
Anomus on mielenkiintoinen muutenkin. Siitä lienee lupa päätellä ainakin se, että kappelia ei ollut alun alkaen kovin tukevasti rakennettu eikä kovin hyvänä pidetty, kun se kerran jo 50 vuotta rakentamisen jälkeen on sortunut. Ja kruunun rahallinen apu olisi kertakaikkiaan ja kipeästi tarpeen, kun kerran köyhän seurakunnan molemmat kellotkin olivat vielä tornin kaatuessa särkyneet. Talonpoikien hyvää muistia puolestaan osoittaa, että heidän mieleensä ovat jääneet Juhana III:n vuosikymmenien takaiset lupaukset veronalennuksista. Kaikin puolin pätevästi laadittu anomus siis.
Hyvästä kirjallisesta pyrinnöstä huolimatta uutta kirkkoa ei Kallon kulmille kuitenkaan enää saatu, eikä ilmeisesti kaivattuja veronalennuksiakaan. Mouhijärven asutuksen painopiste oli 1640-luvulle tultaessa siirtynyt itään päin, ja Selkeen kartanon omistajien mielestä kirkolliset palvelut saivat mieluusti olla lähempänä kartanoa, lähempänä kuin kaukainen Kallojärvi. Kun kartano vielä luovutti kirkolle maa-alueen ja avusti rakentamista, niin uusi hirsikirkko valmistui Selkeen maille vuonna 1642.
Samana keväänä Selkeen kartanon läänityksen tuore omistaja, saksalaista sukujuurta ollut eversti ja hovitallimestari Hans Wachtmeister vieraili ainoan kerran Suomessa. Ehkäpä eversti halusi tutustua juuri saamaansa läänitykseen ja katsastaa samalla uuden kirkon. Eversti oli hövelillä päällä. Hän luovutti Vilkkisten tilan, yhden itselleen läänitetyistä talonpoikaistiloista kirkkoherra Erkki Yrjönpojan asuttavaksi.
Länsi-Mouhijärven kylät 