Aimo Pirttilahti
Hannulan mylly Vesunnissa toimi vesivoimalla. Vettä Kariojasta riitti myllyn pyörittämiseen vain sadeaikoina. Vaarini Matias Hannula oli hankkinut Tampereelta rautapyörillä olevan höyrykoneen. Sillä käytettiin isokivistä myllyä puimasuulin yhteydessä olleessa lisäsiivessä ja tietenkin syksyisin puimakonetta. Höyrykoneen käyttäjänä toimi tilallinen Urho Ruohosto. Hänellä riitti voimia lapata halkoja koneen pesään, esimerkiksi puinnissa pahnakasojen siirtämiseen käytetyt puuvarsihangot eivät miehellä kestäneet.
Kuvassa kuulasytytteinen raakaöljyllä toimiva maamoottori: vieläkö tällaisia vanhoja voimakoneita löytyisi Mouhijärveltä? Kuva on akateemikko, maatalous- ja metsätieteiden tohtori Nils Westermarckin kuvakokoelmasta, Suomen maatalousmuseo Sarka.
Niin sanottuja maamoottoreita oli sähköttömillä tiloilla. Uotiloilla ja Haapaniemellä puksuttivat paloöljyllä toimivat voimakoneet varsinkin syksyisin. Hevoskiertoakin käytettiin syrjäisimmillä paikoilla muun muassa puimakoneen pyörittämiseen sekä tiilen teossa saviseoksen ja hiekan seottamiseksi.
Höyryvoiman aika tuli päätökseensä Karinkylässäkin 1940-luvun lopulla, kun saatiin sähköt. Mieleeni on jäänyt tilanne, kun Otto Haapakoski Vesunnin takametsiltä kävi hakemassa Hannulan vanhan höyrykoneen hevosella. Muutaman tonnin painoinen rautahirviö kirskui pyörillään Karinkylän soratiellä päämääränä Haapakoskenmaa Kotajärveltä itään.
Tervaa ja tiiliä omasta takaa
Tervaa on tehty Suomessa ikimuistoista ajoista. Enoni Otto Hannulan johdolla sitä tehtiin 1940-luvun lopulla. Tiiliä ja tervaa oli tehtävä uutta taloa varten. Tervahauta oli sopiva kaivaa savitörmään, jotta hukkamäärä tervaskannoista tippuvasta aineesta olisi pieni. Samaan savitörmään hän rakensi päärakennuksensa. Myös isäni Esko osallistui tervantekoon.
Kyseessä oli suurehko projekti, johon Otto oli raivaustöittensä yhteydessä vuosien aikana kerännyt männyn kantoja. Ne peitettiin suurilla oksilla ja maaturpeilla ennen kuin tervahauta pantiin palamaan. Tervan lisäksi Otto tarvitsi tiiliä palomuurien ja tulisijojen tekoon. Tervanteon yhteydessä kaivettu saviaines sopi tiilentekoon. Sirkka-hevonen joutui kiertämään kehää, kun savi ja hiekka seotettiin niin sanotulla tiilikraanalla sopivaksi. Kaksiosaisilla puukehikoilla lyötiin seoksesta kuivumaan savitiiliä, jotka tiiliuunissa poltettiin punaisiksi.
Tervahaudan kytemällä polttaminen kesti parikin vuorokautta, kuten myös tiiliuunin kuumentaminen. Myöhemmin tervanpolttoon on kehitetty uusi tapa, jossa tervaspilkkeet pannaan esimerkiksi vanhaan öljytynnyriin ja kuumennetaan tulella. Timo Selin teki tervaa tällä tavalla, siitä on Paikallissanomissa kerrottukin.
Aikanaan selvisi, että Otto-enoni rakennuspaikka on muinaishistoriallinen muinais-Mouhijärven rantatörmä. Vävynsä Esko Karimäki löysi 1960-luvun puolivälissä kaksi viherkivestä tehtyä kourutalttaa läheltä tiilenteon paikkaa. Viherkivi viittaa Petroskoin suuntaan. 2000-luvun alussa Pirkanmaan Maakuntamuseon tutkija Vadim Adler kävi etsimässä vihjeeni perusteella muinaisasumuksen paikan (Karinkylän muinaismuistot).
Aimo Pirttilahti
Länsi-Mouhijärven kylät 